Olli Kortekankaan kantaatin kantaesitys Naantalin Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa
Naantalin Musiikkijuhlat soi ensi kesänä 7.–19.6. Festivaalin avajaiskonsertissa kuullaan säveltäjä Olli Kortekankaan uuden kantaatin kantaesitys. Pyhiinvaellusaiheisen kantaatin teema nousee kaupungin historiasta, syntyihän Naantalin kaupunki, Armonlaakso, 1440-luvulla perustetun birgittalaisluostarin asukkaiden ja pyhiinvaeltajien palvelemiseksi.
- Kantaatin aihe on paitsi kirkollinen ja historiallinen, myös samalla universaali, ajaton ja hyvinkin ajankohtainen, kertoo Olli Kortekangas. Tärkein tekstilähteeni on psalmi 84. Musiikillisesti teos on eräänlainen aikamatka, uutta musiikkia, joka kuitenkin tekee kunniaa menneiden aikojen mestareille. Toinen keskeinen lähtökohta on vuoden 1701 virsikirja, niin sanottu Vanha virsikirja, jylhine sävelmineen.
Teoksen ovat tilanneet Naantalin kaupunki ja Naantalin seurakunta. Kantaatti on kunnianosoitus Naantalin ainutlaatuiselle historialle ja luostarikirkolle. - En osaa kuvitella mieluisampaa toimeksiantoa kuin säveltää tilaustyönä kantaatti luostarikirkkoon enkä suurempaa kunniaa kuin saada se kantaesitetyksi Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa, kertoo Kortekangas. Hän on suunnitellut teosta kuluneen kesän ja alkusyksyn aikana hänelle jo lapsuudesta asti tutuissa Rymättylän maisemissa.
Uusi ja vanha yhdistyvät paitsi teoksen tematiikassa, myös esityskokoonpanossa.
- Tilaajien taholta esitettiin jo alun alkaen toivomus, että käyttäisin teoksessa niin sanottuja periodisoittimia eli vanhan musiikin soittimia. Tämä on kiehtova haaste, varsinkin kun tiedän että parhaat kotimaiset taitajat ovat soittamassa teostani. Myös kantaatin neljä laulajaa, jotka esiintyvät sekä solisteina että ensemblena, ovat huippuluokkaa ja tähän projektiin "käsin poimittuja", toteaa Kortekangas.
Kantaatin solisteina esiintyvät Hanna-Leena Haapamäki, sopraano, Melis Jaatinen, mezzosopraano, Tuomas Katajala, tenori ja Nicholas Söderlund, basso. Kantaatin esittää kahdentoista muusikon ryhmä, jonka on koonnut viola da gambaa soittava Varpu Haavisto. Ryhmän muut muusikot ovat Antti Tikkanen ja Irma Niskanen, barokkiviulu, Mikko Perkola, viola da gamba, Louna Hosia, barokkisello, Eero Ignatius, basso, Mikael Heikkilä, lyömäsoittimet, Jasu Moisio ja Anni Haapaniemi, oboe, Visa Jämsä, fagotti, Kari Vuola, urut ja Assi Karttunen, cembalo.
Kantaatti on osa Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 ohjelmaan kuuluvaa Loisto-konsertisarjaa.
Naantalin Musiikkijuhlien koko ohjelma julkistetaan helmikuussa 2011.
Olli Kortekangas (s. 1955) on tämän hetken tunnetuimpia suomalaisia säveltäjiä. Hän opiskeli Sibelius-Akatemiassa 1974-81 Einojuhani Rautavaaran ja Eero Hämeenniemen johdolla, ja jatkoi opintojaan Länsi- Berliinissä Dieter Schnebelin oppilaana 1981-82. Kortekangas on toiminut itse opettajana mm. Teatterikorkeakoulussa, Sibelius-Akatemiassa ja Espoon musiikkiopistossa sekä osallistunut lukuisiin musiikkikasvatusprojekteihin Suomessa ja ulkomailla.
Kortekankaan tuotantoon kuuluu yli 100 teosta soolo- ja kamarimusiikkiteoksista orkesteriteoksiin ja oopperoihin. Hän on säveltänyt tilausteoksia kotimaan lisäksi yhdeksään eri maahan. Kortekankaan musiikkia on esitelty kattavasti useissa koti- ja ulkomaisissa sävellyskonserteissa sekä festivaaleilla, ja hänen teoksiaan on useiden johtavien orkestereiden, kuorojen ja solistien ohjelmistossa.
Vuosina 1997-2007 Kortekangas toimi Oulu Sinfonian nimikkosäveltäjänä. Kortekangas on saanut lukuisia apurahoja, tunnustuksia ja palkintoja, mm. Salzburgin kaupungin oopperapalkinnon, Prix Italia -kilpailun erikoispalkinnon, Teosto-palkinnon ja Espoo-mitalin.
AJANKOHTAISTA
OSTA LIPUT
Osta liput lippu.fi palvelusta.
TUTUSTU FESTIVAALIIN
Naantalin Musiikkijuhlat soi 33:tta kertaa Suomen aurinkokaupungissa meren äärellä keskiaikaisessa luostarikirkossa ja idyllisissä saaristokirkoissa.
Lue lisää